| NUKKETEATTERI AKSELI KLONK |
|
|
|
|
on vuonna 1998 Ouluun perustettu ammattiteatteri, joka on erikoistunut lapsille tuotettuihin nukke- ja välineteatterinäytelmiin. Akseli Klonkin lähtökohtana on jatkuva, ympärivuotinen toiminta mahdollisimman laajan ja monipuolisen ohjelmiston kera taiteellisesta tasosta ja viihtyvyydestä tinkimättä. Nukketeatteri Akseli Klonkin toimintaa ylläpitää vuonna 1999 perustettu ja vuonna 2001 rekisteröitynyt yhdistys ”Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry”, jonka tavoitteena on luoda, edistää ja kehittää nukketeatteritoimintaa etenkin Oulussa ja Pohjois-Suomessa. Akseli Klonkin kotinäyttämönä toimii Oulun kulttuuritalo Valveen toisessa kerroksessa sijaitseva Valvenäyttämö, jonne Akseli Klonk valmistaa vuosittain noin tusinan verran näytelmiä, joista noin puolisen tusinaa on ensiesityksiä. Valvenäyttämölle, jota Akseli Klonkin ohella isännöi Oulun Ylioppilasteatteri mahtuu yhdellä kerralla 80 katsojaa. Kesäisin Nukketeatteri Akseli Klonkin näyttämönä toimii Junateatteri, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa Lasten Vauhtipuiston yhteydessä. Junavaunun sisälle rakennetun teatteritilan nousevaan katsomoon mahtuu kerralla n.60 katsojaa.
|


